Uuden ajan lapset eli uudet lapset

uudet lapset; uuden ajan lapset; new kids; ihmiskunta; evoluutio; uusi suunta; erityisherkkyys; special sensitive; new direction; human evolution; new kids


Uuden ajan lapset eli uudet lapset näyttävät ihmiskunnan evoluution suuntaa

Uudet lapset eli uuden ajan lapset kertovat meille tärkeää viestiä. Villeimpien visioiden mukaan ihmiskunta on evoluution käännekohdassa ja ihmislaji on päivittymässä uuteen versioon. Ihmislajin päivittyminen on väistämätöntä, jotta ihminen pysyy teknologian huiman kehitystahdin mukana. Jotkut jo aikuisuuteen ehtineet edustavat tätä uutta ihmistä, mutta eniten heitä tapaa lapsissa.

Uudet lapset eli new kids näyttävät ihmiskunnan evoluution suuntaa. Heissä elämänvoima virtaa korkeavärähteisenä, mikä sekä tuo heille hienoja erityispiirteitä ja lahjoja että saattaa aiheuttaa haasteita korkeavärähteisen elämänvoiman törmätessä nykyisen maailmamme matalampaan värähtelytasoon.

Tulevaisuuden visioissani lapsia ei pyritä sopeuttamaan olemassa oleviin rakenteisiin, vaan rakenteita ja maailmaa pyritään muuttamaan sellaisiksi, joissa kaikki lapset kukoistavat. Uuden ajan lapset, joissa asuu hyvin rohkea sielu, ovat meille suunnan ja tien näyttäjiä. Otetaan heistä oppia!

Olen kohdannut näitä evoluution suunnannäyttäjiä lastenpsykiatrina. Uudet lapset ovat usein erityisherkkiä, joskus erityislahjakkaita ja joskus sopeutumisvaikeuksista kärsiviä lapsia. Osa omaa visiotani on uusien lasten tuoman lahjan esille tuominen. Uudet lapset on syytä nähdä esimerkkinä meneillään olevasta ihmislajin muutoksesta. He kertovat tulevaisuuden suunnasta, eivät häiriötiloista.

uudet lapset; uuden ajan lapset; new kids; evoluutio; evolution; ihmiskunnan evoluutio; human evolution; erityisherkkä; special sensitive; erityislahjakas; sopeutumisvaikeus; sopeutumishäiriö

 

Mistä uudet lapset ja uuden ajan lapset tunnistaa?

Kehitys ja lahjakkuus

  • nopea kehitys, erityisesti kielellisen kehityksen nopeus ja usein suuri kiinnostus lukemisen oppimiseen
  • oppiminen muista ja ikätasosta poikkeavalla tavalla
  • suuri tiedonnälkä elämään ja ihmisenä elämiseen liittyen: halu tietää asioista ikätasoa syvemmällä tasolla
  • ymmärrystä, jota on yleensä vasta varttuneemmassa iässä, kuten asioiden syy ja seuraus -suhteiden ymmärtämistä
  • pienet lapset puhuvat aivankuin he olisivat eläneet aikaisemmin ja tuntuvat joskus kertovan aikaisemman elämän kokemuksista
  • musiikillinen lahjakkuus ja kiinnostus ja suuri kaipaus musiikin kuunteluun tai musiikin tuottamiseen
  • muu taiteellinen lahjakkuus ja kiinnostus
  • vähäinen kiinnostus kilpailuun ja voittamiseen

Herkkyys

  • ei tunne oloaan hyväksi isossa ryhmässä, stressaantuu tai häiriintyy herkästi; saattaa olla sivustakatsoja tai menettää toimintakykynsä
  • kiinnostus ja kaipaus luontoon, joka tuo hyvinvointia ja tasapainon tunnetta sekä kotiintulon tunnetta
  • kiinnostus ja läheinen suhde eläimiin, joskus lapsi tuntuu osaavan kommunikoida eläinten kanssa ja tietää, mitä eläimet sanovat
  • valikoivuus ruokien suhteen, esim. halu syödä vain kasviksia, koska lapsi tuntee elimistöönsä tulevan ruoan energian voimakkaasti
  • usein vauvana koliikki tai ruoka-aineallergioita tai helposti vatsavaivoja edellä mainitusta syystä
  • erilainen unentarve kuin muilla lapsilla: unentarve voi olla vähäisempää, uni voi häiriintyä helposti tai lapsi tarvitsee tavallista pidemmät yöunet
  • kirkkaat valot ja kovat ääneet aiheuttavat stressiä, joka saa lapsen sulkeutumaan ja vetäytymään ja jolloin oppiminen ei ole mahdollista
  • kosketusherkkyys, esim. eivät kestä tekokuituvaatteita, hipaisua iholle tai hiusten leikkausta; lapsi voi kokea toisen lapsen satunnaisen kosketuksen hyvin voimakkaasti ja reagoida siihen
  • suuri empatiakyky ja herkkyys tunnetiloille, mikä tarkoittaa usein ympäristön ja aikuisten tunnetilojen imemistä itseensä

 

Jossain määrin yllä luetellut ominaisuudet sopivat kaikkiin lapsiin ja ovat oleellinen osa lapsuutta, mutta uusilla lapsilla ominaisuudet ovat korostuneita ja aiheuttavat törmäyksiä ympäristön kanssa tai hämmennystä aikuisissa.

Ota yhteyttä, jos lapsellasi on erityislahjakkuutta, ikätason ylittäviä taitoja tai muita kykyjä tai piirteitä, jotka herättävät ihmetystä tai hämmennystä. Kuulen mielelläni lisää käytännön esimerkkejä uusista lapsista. Ota yhteyttä, jos haluat kertoa kokemuksista liittyen esim. siihen, minkälaisia haasteita olet kohdannut, mikä on auttanut ja mihin toivoisit muutosta tai parannusta. Kiitos, että jaat kokemuksesi! Käsittelen kaikkea jakamaasi luottamuksellisesti.

Uutta! Olen aloittanut vastaanoton Lääkäriasema Aavassa elokuussa 2017. Tarjontaani kuuluu myös vanhemmuuden ohjanta sekä uusien lasten vanhemmille että kaikille vanhemmille, joille voin olla avuksi. Autan myös vanhemman omissa pulmissa! Ajanvaraus puhelimitse 010 380 3838. Tervetuloa!

Jos haluat tietoa tulevasta tarjonnastani, ryhmistä tai kursseista, liity postituslistalle alla. Lähetän kirjeitä vain harvakseltaan!

Tilaa uutiskirje: